Uusi Lahti 28.12.2005/ Suora yhteys kaupungintalolta

Elämä kantaa

Kirjoittaessani tätä kolumnia on joulupäivän levollinen ja kaunis talvi-ilta. Reilu viikko sitten havahduin talviunesta, en ollut reagoinut joulun saapumiseen. Arkityöt kiireineen olivat täyttäneet koko syyskauden.

Oli ihanaa nähdä lumen peittelemä maa, mutta silti havahtuminen jouluhälinän keskelle aiheutti lievän paniikin. En ollut leiponut, siivonnut, enkä koristellut. En ollut valmistautunut tähän suureen juhlaan, mutta silti joulu tuli.

Ensimmäinen joulu tuli myös yllättäen, vaikka juutalaiset olivat jo kauan odottaneet Messiasta. Erään aitiopaikalla olevan nuorenparin elämästä ei silloin yllätyksiä ja nopeita käänteitä puuttunut.

Betlehemiin matkustaminen ei ollut hyvin järjestetty turistimatka. Vaimo oli viimeisillään raskaana, aasi oli mikä oli ja perillä verokarhu odotti saataviaan. Majatalo oli buukattu täyteen ja kaiken huipennukseksi synnytys alkoi hämärässä tallissa, hämmästyneiden kotieläinten ympäröimänä.

Pystyn samaistumaan myös jouluevankeliumin paimeniin, jotka kaitsivat laumaansa kedolla. He eivät olleet tehneet jouluvalmisteluja. Paimenille jouluyö oli yksi tuhansista öistä muiden joukossa, kunnes enkelikuoro ilmestyi. Ensin he joutuivat pelon valtaan, kunnes enkeli sai heidät ymmärtämään, ettei aihetta pelkoon ollut.

Ilosanoman kuultuaan paimenet kiiruhtivat katsomaan vastasyntynyttä. Toisin kuin myöhemmin itämaan tietäjillä, heillä ei ollut lahjoja mukanaan. He tulivat tyhjin käsin, mutta lähtivät kiittäen ja ylistäen Jumalaa.

Monet hakevat joulumieltä, rauhaa ja läheisyyttä. Pääsääntöisesti ihmiset tahtovat toisilleen hyvää. Joulun sanotaan olevan juhlista kaikkein vaikein. Perheväkivalta pilaa monen joulun, ristiriidat nousevat pintaan joulunpyhien aikana, ja yksinäisyys voi olla entistäkin musertavamman tuntuista.

Mielestäni emme kuitenkaan ole etääntyneet joulun alkuperäisestä ilmapiiristä. Ei ensimmäinenkään joulu ollut mitenkään poikkeavasti rauhan joulu. Rauhattomuutta, väkivaltaa, miehitysjoukkoja, työn tuskaa ja ahdistusta oli silloinkin, samoin kuin nyt. Verottaja vaati omansa ja liike-elämä otti silloinkin maksimaalisen tuoton.

Joulun ihme sisältyykin arkipäivään. Lapsia syntyi silloin niin kuin nytkin. Elämä sykkii kaikessa kirjavuudessaan. Siellä toimii Jumala. Ei kaukaisessa yksinäisyydessään, vaan väsyneiden, ristiriitaisten, ongelmaisten ihmisten keskellä.

Joulun rauha onkin Luojamme läsnäolon tuomaa rauhaa rauhattomuuden keskellä. Se ei pyyhkäise elämän arkisia taakkoja pois, vaan tuo niiden keskelle tietoisuuden siitä, että Jumala on meidän kanssamme.

Ulkoiset puitteet eivät myöskään himmentäneet iloa ja onnea, jota Maria ja Joosef tunsivat lapsen synnyttyä. Uusi elämä ja syntymä on aina ihme. Se antaa mahdollisuuden kokea luottamusta huomiseen.

Ilo ja kiitos yhdistivät aikoinaan myös monia muita ihmisiä ja se voi yhdistää myös meitä lahtelaisia tänä jouluna. Meillä ei ole joulun lapselle annettavana kuin tyhjät kätemme ja sydämemme, mutta se riittää.

Tärkeämpää kuin ulkoinen valmistautuminen jouluun, on sydämen hiljainen odotus. Joulu tuli tänäkin vuonna riippumatta siitä, mitä me olimme tehneet tai jättäneet tekemättä. Jotkut saivat nauttia joulun odotuksesta ja jouluvalmisteluista.

Joillekin joulun tuloon liittyi monenlaista stressiä, huolta ja surua. Erityisesti heille kuuluu enkelien viesti: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Jouluviikon jälkeen vuosi vaihtuu. Arki on jälleen päällimmäisenä. Tärkeämpää kuin ripustautuminen ulkoisiin hyvinvoinnin puitteisiin, on etsiä ratkaisuja kiperiinkin tulevaisuuden kysymyksiin rakentavasti - toinen toistamme kunnioittaen, sovitellen ja kuunnellen.

Leena Mantere

Kaupunginhallituksen

II varapuheenjohtaja