Elinkeinoelämän tueksi tarvitaan ryhtiä
- En kaiva kaikesta vain negatiivista. Minun tapani tehdä
politiikkaa on
toinen. Kuitenkin juuri nyt huoli työpaikkojen pysymisestä Suomessa on niin
suuri, että väkisinkin näkee Kiina-ilmiön lisääntymisen pahana
peikkona, toteaa eurovaaliehdokas
- Imin jo äidinmaidosta yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeyden.
Pitkä järjestötyö NNKY:ssä ja MLL:ssä valmistivat
minua myös politiikassa toimintaan, kuvailee lahtelainen kaupunginvaltuutettu
ja euroehdokas
Ammatinvalinta kertoo kiinnostuksen
Mantereen koulutus sekä tiedottajan ja sosiaalikasvattajan tutkinnot
paljastavat kiinnostuksen ihmisten asioiden hoitamiseen.
- Meidän perheessä ollaan tällaisia järjestö- ja seuraihmisiä,
Mantere
naurahtaa. Puoliso
Mantere on mukana monessa luottamustehtävässä.
- Olen niin innostunut politiikasta, että välillä
kauhistuttaa miten vähän sitä arvostetaan. Tämä työ vaatii kokemusta ja
osaamista, Mantere huomauttaa.
EU:n valta kasvanut
Mantere muistuttaa, että EU on nyt aivan toisenlainen kuin siihen liittyessämme
kymmenen vuotta sitten.
- Valta on kasvanut. Sillä on nyt erittäin paljon itsenäisen
valtion piirteitä, ja valta on aina vain kasvamaan päin.
Mantere kertoo suhtautuneensa EU:hun kaiken aikaa kriittisesti,
mutta myönteisesti. Hänelle myönteisyys tarkoittaa halua olla mukana
päätöksissä, vaikka itse järjestelmää ei pitäisikään parhaana mahdollisena.
- Jokaisen suomalaisen tulisi ymmärtää, ettei EU ole kaukainen
parlamentti, vaan se vaikuttaa suomalaisen elämään joka päivä. Tulevaisuudessa
näin tulee olemaan yhä enemmän.
- Varsinkin mikäli emme pidä tiukasti kiinni kansallisen
lainsäädännön
laajuudesta.
Mantereen mukaan tarkoituksenmukaista on pitää tietyt rajat. EU ei
voi
kahmia tolkuttomasti toimivaltaa. Tarkoituksenmukaisuus- ja läheisyysperiaate
ovat juuri Suomen kaltaiselle pienelle valtiolle erittäin tärkeitä.
- Kaikkea ei pidä antaa EU:n päätettäväksi, vaan on
säilytettävä lainsäädännön hierarkkisuus, joka pysyttää vallankäytön
paikallisella, valtakunnallisella ja EU-tasolla.
Vaalittava kansallista identiteettiä
Peräänkuulutan ryhtiä ja realismia. Muutosvaiheessa on oltava jämäkästi mukana,
Mantere vaatii.
- Turhaa byrokratiaa tulee ehkäistä. Ei ole mitään mieltä säätää
sellaisia lakeja, joilla ei ole mahdollisuutta toimia.
- Vaikka Euroopasta pyritään tekemään mahdollisimman rauhallinen ja
vakaa alue, niin ei tästä mikään kansallispuisto saisi tulla.
- Ja sellainen tästä meidän Suomestammekin on vaarassa tulla, jos
kilpailuasetelmaa ei vahvisteta, ja jos Kiina-Intia-ilmiö jatkaa kasvuaan ja
vie meiltä työpaikat. Tasapainoisen kansallisen talouden ja kilpailun
vahvistumisen kautta voidaan vaalia hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa
peruspalvelut taataan kaikille ja heikoimmista pidetään huolta.
- Edunvalvonta on tahtotila omasta kansallisesta identiteetistä ja
huolenpitoa
oikeuksista. Se ei suinkaan merkitse sitä, että hylkäisimme solidaarisuuden
heikompia jäsenmaita kohtaan,
Nyt on oltava terveesti itsekäs
Yritys- ja elinkeinoelämä on sydämenasiani,
- Jos kilpailuasetelmaa Suomessa - ja EU:ssa - ei nyt
vahvisteta, niin Euroopassa ei pystytä takaamaan teknisen innovaation
säilymistä.
Firmat ja aivot ja työpaikat siirtyvät halvan työvoiman maihin.
Mantere muistuttaa, että yli 99 prosenttia EU:n sisällä olevista
yrityksistä on PK-yrityksiä. Ne tuovat työpaikkoja
noin puolelle kansalaisista. Keskittymällä keskeisimpiin teemoihin: kasvuun
tähtäävän talouspolitiikkaan, kilpailukyvyn parantamiseen, työllisyyteen ja
kestävään kasvuun, turvataan parhaiten tarvittavat peruspalvelut.
- Myöskään Suomen elinkeinoelämä ei kestä sitä, jos tuotekehittely
ei pysy Suomessa. Suomen edustajilta vaaditaan vahvaa kansallista
edunvalvontaa, jos haluamme säilyttää työpaikat täällä.
KV
numero 18/ 29.4.2004
Kristiina
Kunnas