KRISTILLISDEMOKRAATTIEN YLIMÄÄRÄINEN PUOLUEKOKOUS
2.10.2004 Hyvinkää
Hämeen piiri
PUOLUEEN PUHEENJOHTAJAN VAALI
Arvoisat kokousedustajat ja kaikki
läsnäolijat.
Kansanedustaja Päivi Räsänen – on poliittisesti kokenut - hyvä
mediapoliitikko,
jolla on vahva esiintymiskokemus ja taito esiintyä samaan aikaan sekä vakuuttavasti
että rennosti.
Puolueen puheenjohtajuus ei ole vain julkisuutta varten, mutta julkisuuden
kautta tavoitetaan kieltämättä valta-osa suomalaisista. Voimme olla iloisia,
että meillä on mahdollisuus valita puheenjohtajaksi kansanedustaja, jonka puhetta
media haluaa kuulla ja julkaista.
Päivi Räsänen on uurastuksellaan saavuttanut arvostusta myös
muiden kansanedustajien keskuudessa. Hän on arvomaailmalleen uskollinen, rohkea
sen esillä pitämisessä sekä valmis näkemään vaivaa oikeiden asioiden eteenpäin
viemiseksi. Kristillisten perusarvojen johdonmukainen korostaminen antaa
puolueessa tilaa sekä arkisille rivikristityille että eriytyneemmille
uskonnollisille vakaumuksille. Hän on myös ihan oikeasti fiksu ja kykenee
reagoimaan nopeasti tilanteisiin. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana hän on jo
saavuttanut kokemusta ja arvostusta myös vertaistensa johtamisessa.
Uuden puheenjohtajan on tärkeää kuroa umpeen eduskuntaryhmän ja
puoluetoimiston etäisyyttä toisistaan. Tämä voi onnistua vain, mikäli
puheenjohtaja on kansanedustaja. Mielestäni tilanne, jossa puheenjohtaja tulisi
eduskuntaryhmän ulkopuolelta, hajauttaisi liiaksi pienen puolueen voimavaroja.
Epäselvyyttä syntyisi myös siitä, kuka puoluettamme viimekädessä johtaa.
Päivi Räsäsen puheenjohtajakauden aikana Suomessa joudutaan
tekemään vaikeita sosiaaliseen hyvinvointiin ja koulutuspolitiikkaan
kohdistuvia periaatteellisia ratkaisuja. Päivi on iältään juuri ”katon
harjalla”, josta on yhtä pitkä matka eteen- kuin taaksepäinkin. Siksi hänellä
on taitoa ja viisautta katsoa, miten tämän maan ikäihmiset saisivat viettää
hyvän vanhuuden, miten keski-ikäisillä riittäisi työtä ja aikanaan eläkettä ja
miten lapsista ja nuoristamme kasvaisi osaava sukupolvi, joka kristillisten
arvojen pohjalta veisi maatamme eteenpäin.
Hyvät kuulijat
Hämeen piirin yksimielisen näkemyksen mukaan Päivi Räsänen on, hyvien
ehdokkaiden joukosta, selkeästi parhain. Nyt on Päivin aika – hänessä on
karismaa.