Kristilliseltä arvopohjalta töihin parlamenttiin

 

 

Lahden kaupunginvaltuutettu Leena Mantere lähti Kristillisdemokraattien eurovaaliehdokkaaksi pitkän harkinnan jälkeen.

 

"Siinähän ei mitään menetä, jos ei tule valituksi, mutta oli mietittävä, olenko valmis tehtävään, jos pääsen läpi", Mantere toteaa.

Viimeiset kymmenen vuotta Mantere on ollut mukana politiikassa täysipainoisesti.

"Silloin elämäntilanne antoi myöten lähetä mukaan, kun lapset olivat jo isompia. Haluan aina perehtyä täysillä siihen, mitä teen, oli kyse sitten äitinä olemisesta tai muusta työstä."

Leena Mantere suhtautuu unioniin "myönteisesti ja kriittisesti".

"Kuntapuolella on jo nähty, ettei minusta mitään jeesjees-naista saa. En olisi ehdokkaana, jos en kokisi että parlamentissa on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa asioihin."

Parlamentissa hän työskentelisi mm. päätöksenteon tarkoituksenmukaisuuden puolesta. Unionin tulisi olla valtioiden välinen yhteistyöelin, jonka kautta hoidetaan ainoastaan luontevimmin sille kuuluvat tehtävät.

"Tulevaisuudessa pitää selkiyttää sitä, mitkä asiat ratkaistaan unionin toimielimissä, mitkä taas kansallisella tai paikallisella tasolla. EU:n toimielinten valta on pidettävä tarkoituksenmukaisissa rajoissa."

Läheisiä aiheita Mantereelle ovat ihmisarvo ja -oikeudet, peruspalvelujen turvaaminen, turvallisuuskysymykset ja unionin varojen käytön järkeistäminen.

"Lähden edustamaan omien kristillisten arvojeni pohjalta. Avoimuuteen ja rehellisyyteen täytyy EU:ssa tietoisesti pyrkiä, esimerkiksi laajenevan unionin varojen käytössä se on välttämätöntä."

Tässä kohtaa Mantere painottaa erityisesti, että meppien tulisikin tehdä huomattavasti tiiviimpää työtä kotimaan eduskuntaryhmien kanssa.

"Molempiin suuntiin yhteydenpidon tulisi olla tiivistä. Media ei voi olla ainoa väylä saada tietää, mitä unionissa tapahtuu. Päätöksenteko olisi tuotava lähemmäs ihmistä", hän huomauttaa.

 

Tuhannen taalan paikka

 

Leena Mantereen mielestä nyt on tuhannen taalan paikka tehdä työtä sen eteen, että EU:n kehityksessä mennään oikeaan suuntaan. Tämän päivän EU kun on hyvin erilainen kuin se, johon liityimme.

"EU:lla on jo paljon itsenäisen valtion piirteitä, ja parlamentin poliittinen painoarvo on jatkuvasti kasvanut. En näe tarvetta pitkiin aikoihin lähteä viemään Eurooppaa liittovaltiosysteemiin, ja omien puolustusjärjestelmien säilyttämisen näen tärkeänä. Naton yhteyteen Suomea ei pidä lähteä viemään."

Suomen ja EU:n kilpailuasetelmaa tulisi Mantereen mukaan vahvistaa. Yritys- ja elinkeinoelämän hän mainitseekin sydämenasiakseen.

"Ei ole yllätys, että yritykset siirtyvät meiltä halvan työvoiman maihin. Jos haluamme säilyttää työpaikat täällä, on yritystoimintaa tehostettava. Teknistä tutkimusta, yrittäjyyttä ja pk-yrityksiä täytyy tukea, jotta voimme kohdata muut teollisuusmahdit kilpailussa."

Mantere peräänkuuluttaa jämäkkyyttä EU-politiikkaan, siksi jäsenmaiden edustajien tulisi tiukasti puolustaa oman kotimaansa ja sen kansalaisten etua. Mantere toivookin, että Suomen tulevilla 14 mepillä on poliittista kokemusta.

"Ei ole yhdentekevää millaiseksi tulevaisuuden Eurooppa muodostuu. Parlamentti ei ole enää mikään harjoittelupaikka, niin kuin ei pitäisi olla minkään poliittisen luottamustehtävän."

 

Kuvateksti:

Leena Mantere ei hyväksy Euroopan unionin kehitystä liittovaltioksi. "Euroopan maiden kieli ja kulttuuri poikkeavat toisistaan suuresti, päätösvalta tulisi säilyttää kansallisella tasolla."

 

 

UUSI LAHTI 2.6.2004

Tanja Lyytikäinen