ESS
1.2.2006
Olen
pettynyt opetusministeriön esitykseen jättää kaikkien neljän haussa olleiden
kristillisten koulujen jatkoluvat hyväksymättä. Valtioneuvoston istunnossa
19.1. lupahakemukset jäivät toistaiseksi pöydälle, sillä kuntaministeri
Manninen - onneksi - pyysi käsittelyn keskeytystä tutustuakseen tarkemmin
hylkäysperusteluihin. Kristillisten koulujen hakemukset koskivat jo toiminnassa
olevia ja vakiintuneita kouluja (Espoo, Jyväskylä, Kerava, Kuopio). Esitys on varsin merkittävä linjaus
kristillisten koulujen kannalta, koska se koskisi reilua kolmannesta nykyisin
toiminnassa olevista 11 kristillisestä koulusta.
Opetushallitus
on lupalausunnossaan arvostellut sitä, että kristilliset koulut sisällyttävät
ns. läpäisyperiaatteella uskontokasvatusta muihin oppiaineisiin ja että
uskontotunneilla on rukoiltu. Linjaus on kestämätön uskonnonvapauslain ja
perustuslain näkökulmasta. Perustuslakivaliokunta on nimenomaan kirjannut, että
maailmankatsomuksellisilla kouluilla on oikeus sisällyttää katsomuksellista
ainesta kaikkeen opetukseen. Uskon, että kristilliseen kouluun lapsensa
laittavat vanhemmat juuri toivovat mm. musiikintunnilla laulettavan myös
hengellistä musiikkia.
Suomi
on lisäksi sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin, jotka edellyttävät
sopimusvaltion kunnioittavan vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän
uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.
Kristilliset koulut ovat syntyneet tältä pohjalta eli lasten vanhempien halusta
ja oikeudesta saada valita lapselleen elämänkatsomuksen mukainen koulu. Nämä
yksityiset koulut ja päiväkodit myös täydentävät tärkeällä tavalla julkista
esi- ja perusopetusta.
Ministeriön
esitys perusteluineen tulisi toteutuessaan tarkoittamaan myös muiden
maailmankatsomuksellisten koulujen alasajoa, mikäli erilaisia katsomuksia
kohdellaan tasa-arvoisesti. Ministeri Kalliomäen (sd) linjaus on
uskonnonvapauslain ja perusopetuslain hengen vastainen. Suomessa tulee
noudattaa moniarvoista koulupolitiikkaa, joka jatkossakin turvaa vanhempien
oikeuden järjestää maailmankatsomukseen perustuvaa opetusta.
Lahden
kaupunginvaltuutettu
Hämeen
KD:n piirijohtaja