Lapset, nuoret ja perheet

Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, joka yhdistää ainutlaatuisella tavalla huolenpidon, kasvatuksen ja yhteisvastuun. Perheessä luodaan ihmisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin perusta. Lapset ja nuoret tarvitsevat vanhemmiltaan fyysisen turvan lisäksi arjen yhdessäoloa, vuorovaikutusta ja ohjausta. Vanhemmuuden ja huoltajuuden tulee olla yhteiskunnan erityisen arvostuksen ja tuen kohteena.

Koko yhteiskunnan hyvinvoinnin lähtökohtana on, että perheissä voidaan hyvin. Me Kristillisdemokraatit haluamme vahvistaa perheen asemaa yhteiskunnassa asenteiden ja lainsäädännön muutoksilla sekä taloudellisilla ratkaisuilla. Perhepoliittiset ratkaisut vaikuttavat myös väestökehitykseen. Syntyvyyttä tulee pyrkiä nostamaan tasolle, jolla väestö uusiutuu. Muita tavoitteina ovat perheiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja lapsiköyhyyden vähentäminen. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää perhetukien korotuksia sekä perheen, työn ja opiskelun yhteensovittamisen helpottamista.

Opintotuki on edellytys sille, että kaikilla nuorilla on sosiaalisesta taustastaan riippumatta mahdollisuus koulutukseen. Opintotuen tason olisi vastattava paremmin opiskelijoiden todellista tulon tarvetta ja seurattava yleistä kustannuskehitystä.

Mielestämme tärkeimmät ja kiireellisimmät korjaustarpeet perhepolitiikan saralla ovat seuraavat: