Lapsi on luonnostaan utelias ja innokas elämän salaisuuksien
tutkija. Lapsi tarvitsee vapautta toteuttaakseen itseään ja säilyttääkseen
omaleimaisuutensa. Toisaalta hän tarvitsee myös ohjausta.
Täydellinen vapauden vaatimus johtaa huonoihin tuloksiin. Lapsi
tarvitsee vapautta ja rajoittamatonta rakkautta, mutta rakkaus edellyttää
lapsen vapauden rajoittamista.
Sosiaalikasvattaja
"Jos lapsella on ikäkautensa mukaiset rajat, hänellä on
vapaus elää lapsen elämää. Näin vapaus ja rajat eivät vastakkaisia käsitteitä,
vaan rajat ovat vapautta. Tuntuu oudolta, että alle 16-vuotiaat lapset
kieriskelevät humalaisina perjantai-illat Kariniemen nurmikolla. Mitä vapautta
se on?"
Perjantai-illoista on tullut lapsille menopäiviä. Alle
12-vuotiaatkin lähtevät kavereille tai kaupungille notkumaan. Mikä houkuttaa
lapsen pois kotoa ja miksi vanhemmat sen sallivat. Vai onko niin päin, että
vanhemmat haluavat pitkän työviikon jälkeen vapautta lapsistaan. Lapsille annetun vapauden osuvampi nimitys saattaakin olla
vanhempien pako vastuustaan.
" Perjantai-illan varaamme ensisijaisesti perheelle. Silloin
ei harrasteta, ei käydä kavereille ja myös vanhemmat ovat kotona Olen sanonut
lapsille, että jos lähtevät luvatta kotoa jonnekin, niin haen poliisin kanssa
takaisin kotiin", sanoo Mantere. Mantereilla on kaksi teini-ikäistä lasta.
Rajat auttavat lasta erottamaan hyvän pahasta, oikean väärästä, sallitun
kielletystä ja tavoittelemisen arvoisen turhasta. Vapautta ei voi olla ilman
rajoja. Rajoista on pidettävä kiinni ja ikätason mukaista neuvottelua tulee
olla, jotta lapsen saattaminen aikuiseksi voi tapahtua.
"Meillä on tiukat, vanhanaikaiset rajat, jotka koskeva
käytöstä, kotiintuloaikoja, toisen huomioonottamista ja kodin yhteisistä
asioista huolehtimista. Rajat ja rakkaus lapseen ei saa ohjautua saavutusten
tai suoritusten mukaisesti. Lapsilla on omat rajansa, mutta myös vanhempien on
asetettava itselleen rajoja. Vanhempien ja lasten välisessä suhteessa on kyse
myös ihmisarvosta. Vanhempien oma raja on lupaus huolehtia lapsesta, puhua
hänelle ystävällisesti ja kunnioittavasti, arvostaa lasta", sanoo
Vanhemmilla on vastuu sekä rajojen asettamisesta että rajojen
valvomisesta. Tämä on vanhemmuuden vaativimpia tehtäviä. Se on tehtävä, jota
lapset vanhemmiltaan odottavat. Jos vanhemmat eivät aseta lapselleen rajoja,
lapsi joutuu etsimään niitä turvattomana itse.
Urheiluperheen äitinä
Kasvattamisen yhteydessä
"Kun kantaa vanhemmuuden vastuun ja auttaa lapsiaan kasvamaan
vastuullisiksi aikuisiksi, on kumma, jos siitä ei seuraa iloa ja
tyytyväisyyttä."
Mantere puhuu myös ilottomista nuorista ja lapsista. Hän kehottaa
katsomaan kadulla vastaan tulevia nuoria: kuinka monen kasvoilla näkyy iloinen
hymy tai koska viimeksi kuulit lapsen hersyvän naurun?
Jos ilo syntyisi rajattomasta vapaudesta, meillä pitäisi olla
valtavasti iloisia nuoria ja lapsia.
"Ilo syntyy vanhempien ja lasten yhdessäolosta. Onneksi on
luovuttu laatuajan käsitteestä, sillä mitä enemmän lapsi saa aikaa, sen
parempi. Iloa on arkinen yhdessäolo, juttelu, murheiden ja ilojen
jakaminen."
Lapsen arvot syntyvät perheessä. Koulu ja kaveripiiri tuovat
arvoihin oman lisänsä, mutta perusarvot lapsi saa kodistaan. Arvot eivät
kuitenkaan välity lapselle itsestään.
"Jos perheessä arvostetaan vaikkapa hyviä käytöstapoja, se
näkyy lapsen käyttäytymisenä. En usko autoritaariseen käskytykseen
kasvattajana, vaan esimerkillisyyteen ja luottamuksellisuuteen", toteaa
Mantere. Esimerkillisyys syntyy vanhempien omista käyttäytymistavoista, ja
luottamuksellisuutta rakennetaan osoittamalla aitoa kiinnostusta lapseen ja
toimimalla rehellisesti ja oikeudenmukaisesti.
"Jos lapsi iltapäivätoimintaan tullessaan hoilottaa laulun
muodossa kaikki osaamansa ala-arvoiset sanat, voi syystä kysyä, millaisiin
arvoihin hän on tottunut. Ei ammattikasvattajille ole taikasauvaa, jolla
voitaisiin muuttaa riehuva ja kiroileva lapsi hyväkäytöksiseksi ja toiset
huomioivaksi."
Vaikka kasvatus lähtee perheestä, eivät perheet kuitenkaan ole
yksin.
"Koti, koulu ja vapaa-ajan toiminnot muodostavat pienten
koululaisten elämänpiirin. Koulu ja iltapäivähoito tukevat perheitä arvojen
etsinnässä ja yhteisten pelisääntöjen luomisessa", toteaa Mantere.