Milloin kesä oikeastaan päättyy
Tarkkanäköisimmät luonnon
havainnoijat aistivat ympärillään syksyn sävyjä jo juhannuskokkojen hiillosten
hiipuessa. Päivä päivältä lintujen kuoro harventuu ja hiljentyy. Elokuun
viilenneinä ja raukeina aamuina voi kuulla enää yksittäisiä piiskahduksia,
ikään kuin ilmaan heitettyjä kysymyksiä.
Luonnon sointujen
vaimentuessa kadut ja kujat täyttyvät lomilta palaavien ihmisten äänistä ja
askelista. Kun värikkäiden koulureppujen joukko pelmahtaa esiin kuin
perhosparvi, monien mielestä syksy on käsillä.
Kalenteri
tarjoaa viimeisiä mahdollisuuksia pitää kesästä kiinni, kun lämpimän ajan
muistot ovat vielä iholla. Virallisen kesäajan päättyessä saamme takaisin lainaksi antamamme
tunnin.
Kaikilla
asioilla on vastakohtansa. Syksyn kipeään kauneuteen kätkeytyy luopumisen,
lähtemisen ja ikävän ajatus. Aikojen vaihtuessa olemme kuin sulkuportilla,
emmekä näe toiselle puolelle.
Katseittemme seuratessa
loittonevia muuttolintujen parvia voimme sielumme silmillä nähdä niiden
palaavan. Putoilevien lehtien hiljaisessa soitossa aistimme jo puhkeavien
silmujen ehtymättömän voiman. Kätketty elämä kantaa.
Elämän tärkeimmät
asiat taipuvat huonosti politiikan kielelle
On aika kiittää kesästä,
kääntää lehteä ja astua virkistynein mielin syksyyn. Syyskausi tuo mukanaan
kiperiä haasteita. Meiltä kuntapäättäjiltä kysytään yhteistyön tahtoa ja
neuvottelutaitoja, mutta ennen kaikkea kykyä priorisoida asioita. Tarkkaa
harkintaa tarvitaan, milloin sijoitettu euro tulee kaksinkertaisena takaisin ja
milloin säästetty euro palautuu kolminkertaisina kuluina. Kaikesta ei ole
viisasta kieltäytyä taloudellisin perustein.
Maamme hallituksen tyly
asenne kunnallisia peruspalveluja kohtaan jaksaa hämmästyttää. Kuntatalouden
uhkaavasta kriisitilasta on puhuttu koko alkuvuosi, mutta hallitus väistelee
edelleen vastuutaan. Terveyspalvelujen, vanhustenhoidon ja koulupalvelujen
nykytasoa ei voida säilyttää, kohentamisesta puhumattakaan, jos kuntatalouteen
ei tule merkittävää helpotusta.
Valtio heikentää
kuntataloutta ja kustannustason nousu on jäänyt kuntien vastuulle muun muassa
vajaiden indeksitarkistusten takia. Vaikka kansantaloudella menee lujaa,
kunnallistalous on surkeammassa tilanteessa kuin laman aikana.
Hallitus pitää yhä kiinni
valtionosuuksien 25 %:n indeksileikkurista ja pidättää yksipuolisena
pakkolainana valtaosan kunnille kuuluvista kustannustenjaon tarkistusrahoista.
Nämä yli 500 miljoonaa euroa ovat tosiasiassa kuntien rahoja, jotka ovat
jääneet valtion kirstuun vain sen tähden, että kunnallisten palvelujen
todellisista kustannuksista ei maksuhetkellä ole ollut reaaliaikaista tietoa.
Syksyllä on monet
kasvot
Kesätauon jälkeen jatkuu
tulevan vuoden talousarvioprosessi. Laajaa keskustelua tulevat syyskauden
aikana herättämään muun muassa terveydenhuoltopiirihanke, kouluverkko,
vanhusten huolto ja asumispalvelut, toimitilojen käytön tehostaminen,
konserniohjaus sekä liikunta- ja urheilutilojen ylläpidon hallinnolliset
ratkaisut.
Arjen keskellä
runsauttaan notkuvien toripöytien tuoksut ja värisinfoniat tekevät mielen iloiseksi
ja kiitolliseksi. Vain muutama viikko vielä, niin elämme keskellä luonnon
huikaisevaa spektaakkelia. Vain muutama päivä ja saamme viettää yhdessä
kotikaupunkimme värikästä ja moni-ilmeistä 100–vuotiskesäjuhlaa.
Toivon,
että meillä kaikilla on edessä hyvä syksy.
Kaupunginhallituksen
II
varapuheenjohtaja