Perusturva
Kristillisdemokraatteina
pidämme tärkeänä sosiaalisten ja terveysongelmien ennaltaehkäisyä sekä
syrjäytymisvaarassa olevien tukemista. Se on järkevintä, edullisinta ja
inhimillisintä. Sosiaaliturvan tulee auttaa yksilöitä ja yhteisöjä
omatoimisuuteen ja itsestään huolehtimiseen.
Vähävaraisimpien
kansalaisten riittävän toimeentulon turvaaminen on paitsi periaatteellinen
kysymys myös tärkeää monenlaisten ongelmien ennaltaehkäisemiseksi.
Vähimmäisetuuksien osalta on tarpeen tehdä tarkistuksia, jotta esimerkiksi
tarpeettomasta "pompottamisesta" toimeentulotuen asiakkaana voidaan
luopua. Perusturvan vähimmäisetuuksien ostovoimasta tulee huolehtia sitomalla
etuudet indeksiin.
Kattava
sosiaaliturva ja laadukkaat hyvinvointipalvelut voidaan turvata vain, jos
niiden rahoituspohja on kunnossa ahkeran työnteon ja yrittämisen kautta. Siksi
työikäistä ja –kykyistä
työtöntä tulee kannustaa myös määräaikaisen tai osa-aikaisen työn
vastaanottamiseen poistamalla lyhyistä työsuhteista aiheutuvat pitkät katkokset
työttömyysturvan maksatuksessa.
Tarvitaan
työn, opintojen, yrittäjyyden ja perheen yhteensovittamista sekä merkittäviä
panostuksia perhetukiin. Yksinelävien toimeentulo-ongelmiin on puututtava.
Perusturvaa on yhtenäistettävä ja tuloloukut purettava. Elintapasairauksien ja
mielenterveysongelmien, syrjäytymisten ja sosiaalisten ongelmien määrä tulee
saada laskuun.
Haluamme
edistää vammaisten ihmisten mahdollisuutta osallistua yhteiskunnan elämään
täysipainoisesti ja yhdenvertaisesti. Vaikeavammaisten henkilöiden
subjektiivinen oikeus avustajaan tulee toteuttaa pikaisesti. Tarpeellisten
apuvälineiden tulee olla saatavilla yhteistyössä erikoissairaanhoidon kanssa.
Vammaispalveluista on tiedotettava ja huolehdittava niin, ettei vammaisen
henkilön tarvitse taistella oikeuksiensa toteutumisen puolesta. Suurista
kuntakohtaisista eroista vammaispalvelujen toteutumisessa on päästävä eroon.