Sosiaalipaketissa pahoja puutteita
ESS 17.9.2006
Perusturvan ostovoima on hiipunut
viimeisen 15 vuoden aikana samanaikaisesti kuin kansantalous on kasvanut
vauhdikkaasti. Hallituksen budjettiesitykseensä suurieleisesti kyhäämä niin
sanottu sosiaalipaketti ei valitettavasti ole todellinen apu syrjäytymisen ja
eriarvoistumisen torjumiseen. Se tuo kenties budjettiin paremman maun, mutta ei
vie nälkää.
Suomalaisen sosiaaliturvan räikeä
epäkohta, pienimmän äitiys- ja vanhempainpäivärahan työttömyyspäivärahaa
alhaisempi taso, jää edelleen korjaamatta. Ministeri Haatainen on valittanut
asioiden "sotkemista" keskenään. Moite on outo, sillä eduskunnan
käsittelyyn juuri tullut vanhempainvapaaesitys koskee samaa
sairausvakuutuslakia, jossa säädetään myös minimipäivärahoista.
On hyvä, että töissä olevien vanhempien
etuuksia parannetaan. Mutta samalla ei saa unohtaa sitä viidesosaa vanhemmista,
jotka eivät saa ansiosidonnaista etuutta. Heitä ovat lähinnä opiskelijat,
pätkätyöläiset ja työttömät, joiden soisi myös saavan taloudellisen
mahdollisuuden perheen perustamiseen.
Esittäessään isille äitejä korkeampaa
vanhempainpäivärahan korvausprosenttia hallitus halunnee toteuttaa niin
sanottua positiivista diskriminaatiota, jotta isät jäisivät yhä suuremmassa
määrin hoitovapaalle. Todellisuudessa perhevapaaesitys syrjii pienituloisten
lisäksi naisia ja yksinhuoltajia. Miksi tasa-arvon edistämiseksi pitää
keskimäärin naisia parempipalkkaisille miehille maksaa korkeampaa päivärahaa?
Yksinhuoltajaäitien talouksissa
korotuksesta ei ole mitään hyötyä, eikä myöskään niissä perheissä, joissa äiti
haluaa joka tapauksessa käyttää koko vanhempainloman. Myös adoptiovanhempien
asema jää parannuksista huolimatta edelleen biologisia vanhempia heikommaksi.
Sen sijaan hallitus esittää täyttä
vanhempainrahaoikeutta myös rekisteröidyssä parisuhteessa elävän lapsen
vanhemman kumppanille, jolla ei ole sen paremmin juridista kuin biologistakaan
suhdetta lapseen. Moni varmaan miettii, kumpi lesbopariskunnasta on se, joka
saa isille tarkoitettua - heteronaisen ulottumattomissa olevaa - korkeampaa
päivärahaa.
Harvoin näkee näin tökeröä
lakiesitystä, jossa ikään kuin takaoven kautta yritetään ujuttaa eduskuntaan
voimassa olevan perhelainsäädännön ja perustuslaillisen yhdenvertaisuuden
kanssa ristiriidassa oleva esitys.
Punamultahallitus on karusti näyttänyt
toteen sen, että suotuisista suhdanteista ja talouden kasvusta ei
automaattisesti seuraa heikoimmista huolehtiminen,
vaan siihen tarvitaan oikeita arvovalintoja.