Lahden kaupunginvaltuusto 1.12.2008                                          Talousarvio 2009

 

 

KRISTILLISDEMOKRAATTINEN VALTUUSTORYHMÄ

Leena Mantere

 

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet ja muut kuulijat

 

Epävarmuuden aika

 

Tulevaa vuotta ja koko taloussuunnitelmakautta leimaa epävarmuus. Poikkeuksellisen hyvänä aikana Lahden talous on saatu plussan puolelle. Nyt emme voi olla varmoja, miten erityisesti taloussuunnitelmavuosien tulopuoli kehittyy, emmekä siitä, minkä verran kulut oikeasti lisääntyvät. Vaikka lainakanta pienenee selvästi kuluvana vuonna, vanhoja velkoja lyhennetään liki 20 miljoonalla eurolla, on uutta lainaa varauduttava ottamaan saman verran tulevien vuosien mittaviin investointeihin. Sen tiedämme, että yleensä heikentyvä talouskehitys nostaa sosiaalisen tuen tarvetta ja lisää mm. työttömyydestä aiheutuvia kuluja.

 

Päättäjän tärkein ja samalla vaikein tehtävä on asettaa hyviä asioita tärkeysjärjestykseen. Pitää olla rohkeutta myös karsia. Toisaalta pitää olla rohkeutta tehdä suuriakin sijoituksia silloin, kun ne ovat kuntalaisten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta tärkeitä.

 

 

Ongelmien ennalta ehkäiseminen korostuu

 

Monien lakimääräisten menojen kohdalla joudumme miettimään kahta asiaa: miten pystymme kaikki kasvat kulut rahoittamaan ja missä määrin sekä miten voisimme estää ongelmia ennalta. Nopein tie kuntalaisten kokeman hyvinvoinnin vahvistamiseen ja kunnan talouden tapapainottamiseen on ongelmien ennakolta estäminen. Tämä koskee niin sosiaali- ja terveyspuolta kuin opetustointakin ja käytännössä kaikkia sektoreita. Järjen käyttö ja omantunnon äänen kuuleminen ovat hyvä elämän perusta.

 

Esimerkiksi jokainen lasten huostaanotto, joka voidaan välttää paikalla tapahtuvalla tukitoiminnalla, on suuri asia sekä henkisesti että taloudellisesti. Jokainen liikkuva ja tyytyväinen kuntalainen on ilon aihe sekä rahoitusjohtajalle että terveyskeskuslääkärille. Hoitoja ja resursseja kyllä tarvitaan runsaasti niihin väistämättömiin vaivoihin, joita väestön keskimääräisen ikääntymisen myötä on jatkossakin aivan riittämiin. 

 

 

Lapsilta ei oteta eikä senioria jätetä

 

Ei ole sellaista vuotta, ettei kotihoidon tuki eli kuntalisä ainakin mietityttäisi. On kovin valitettavaa, kun tätä tärkeää pienten lasten hoivatyötä tekevää äitien ja isienkin ryhmää ei palkitta lainkaan. Nythän valtio muistaa heitä korotuksella, mutta Lahti ei. Positiivisena lähtökohtana on kuitenkin todettava, että ensi vuonna perhepäivähoidon, avoimen ja yksityisen päivähoidon toimintaedellytyksiä tullaan kehittämään osana varhaiskasvatusta.

 

 

Olemme huolestuneita luvuista, jotka kertovat omaishoidon resurssien riittämättömyydestä ja monien ikäihmisten hoivapaikkojen työntekijämäärän mitoituksen niukkuudesta. Mutta mistä saadaan jalat ja kädet näitä tehtäviä hoitamaan? Tulevina vuosina ei ole näköpiirissä erityistä työvoimareserviä. Tämä on jopa suurempi ongelma kuin taloudellisten resurssien niukkuus. Omaishoitajien työn arvostusta ja tukea tuleekin lisätä ja työstä suoritettavan korvauksen tulee olla riittävän hyvä.  

 

Onkin hyvä, että ensi vuonna selvitetään mm. työllisyysmäärärahojen käytön mahdollisuus kotona selviytymisen tueksi, sairaanhoidollisen osaamisen lisäämisen ja lääkäripalvelujen kehittämisen ohella.

 

 

Investointeihin panostetaan

 

Nyt jos koskaan tarvittaisiin hyvinä aikoina kerättyjen taloudellisten resurssien käyttöä elvyttäviin rakennuskohteisiin. Valitettavasti noita vararahastoja ei ole. Julkinen sektori on kuitenkin mielestäni vastuussa ihmisten hyvinvoinnista ja velvollinen lisäämään viisaasti julkisia investointeja talouden taantumavuosina.

 

Talousarviossa esitetään mittavia rakennuskohteita ensi vuodelle ja kiirehditään vuodella tai parilla seuraaville vuosille kaavailtuja hankkeita. Kaikki kohteet ovat toinen toistaan perustellumpia. On kuitenkin pidettävä huoli sitä, ettei kova investointitahti johda kaupungin liialliseen velkaantumiseen. Kaupungilla ei ole varaa siihen, että isot korkomenot alkavat nakertaa käyttötalouden perusteita. Rivakan ja mittavan investointiohjelman toteutuminen erityisesti koulujen osalta edellyttääkin valtionosuuksien saamista.

 

 

Yhteistyöhön innostaen

 

Taloussuunnitelmassa jätetään viisaasti rakenneratkaisuista päättäminen uudelle valtuustolle. Mahdollisen kuntaliitoksen kautta laajeneva kuntakoko, toiminnallisesti eheytyvä yhdyskuntarakenne sekä niiden myötä lisääntyvä alueen elinvoimaisuus ja kilpailukyky ovat merkittäviä sekä Lahden kaupungille että koko maakunnalle.

 

Lahti pyrkii vuoden 2009 aikana olemaan edelleen aktiivinen, mutta naapureihinsa kunnioituksella suhtautuva kumppani kuntarakennekysymyksissä. Lisäksi olemme edelleen halukkaita jatkamaan

palvelutuotantoa parantavia yhteistyöhankkeita samaan pyrkivien kuntien kanssa ensisijaisesti vastuukuntamallin pohjalta.

 

 

Talousarviolinjauksia

 

Kuntien tulopohjasta suurimman osuuden muodostavat verotulot, joiden määrä on sidoksissa työllisyysasteeseen ja yritysten menestymiseen kunnan alueella.

 

Kristillisdemokraattien mielestä kunnallispolitiikassa on oleellista myönteinen asenne yrittäjyyteen, päätöksenteossa on oltava entistä vahvempi ote kunnalliseen ympäristöpolitiikkaan ja työvoimapulaan ajautuvassa ikääntyvässä Suomessa ei ole varaa laiminlyödä lasten ja nuorten kasvatusta eikä tasokasta koulutusta.

 

Katsomme, että kouluterveydenhuolto on keskeinen väline koulupudokkaiden ennaltaehkäisyssä, psyykkisten, sosiaalisten ja päihdeongelmien varhaisessa havaitsemisessa sekä muissa terveyteen ja koulunkäyntiin vaikuttavien ongelmien löytämisessä.

 

Terveyden edistäminen on mielestämme koko yhteisön asia, kaiken ikäisten saaminen liikunta- ja kulttuuriharrastusten pariin on tärkeää kunnan taloudenkin kannalta. Hyvässä kotikunnassa harjoitetaan myös hyvää työnantajapolitiikkaa, pidetään huolta työntekijöistä, koulutusta, työssä jaksamisen tukemista ja perheiden huomioimista.

 

Edellä kuvaamani on vain osa kunnan vastuulla olevista palveluista, mutta nämä tärkeät painotukset näkyvät talousarviossa riittävästi. Talousarvioehdotus on laadittu toiminnalliset tarpeet ja taloudelliset resurssit huomioiden oikein ja maltillisesti. Paljon saadaan siis hyviä asioita, palvelutaso pysyy pääosin nykyisellään ja jopa paranee siellä, missä tarve on kipein.

 

Ylenpalttiseen tyytyväisyyteen ei ole aihetta, mutta olemme valmiit hyväksymään talousarvioesityksen 2009. Parannettavaa riittää yhä, peruspalvelutasomme ei kaikilta osin ole riittävällä, suositusten mukaisella tasolla ja tuottavuuden parantaminen on taloudellinen välttämättömyys.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja

 

Kristillisdemokraatit kiittävät kuluneesta neljän vuoden jaksosta virkamiehiä sekä kaikkia valtuusto- ja ym. yhteistyöryhmiä – toivotamme parhainta menestystä jatkolle, itse kullekin avautuvissa tehtävissä ja siunattua adventin aikaa.