Niko Ruuskanen hiihti nuorten SM-kultaa
Rajamäen Kehityksen nuoret onnistuivat Ylitornion SM-kisoissa
Myös RaKen Hennariikka Rahkola ylsi hienosti N17-sarjan 15 kilometrillä neljännelle sijalle. Hän jäi kärjestä kaksi minuuttia. Voiton vei Kaipolan Vireen Anni Kainulainen vajaan kahden sekunnin erolla toiseksi hiihtäneestä Lehtimäen Jyskeen Anni Keisasesta. Pronssia hiihti Saloisten Reippaan Eevakaisa Loukusa.
Ainionvaaran nousut ratkaisivat
M18-sarjan kisamatka hiihdettiin kahtena 10 kilometrin kierroksena. Kilpalatu oli vaativa, sillä ensimmäiset neljä kilometriä oli lähes kokonaan nousua. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä hiihti noin kymmenen nuoren miehen porukka. Toisen kierroksen alussa keulaan irtosi kolme hiihtäjää: Hollolan Urheilijoiden Petteri Vaherkoski, Äänekosken Huiman Topi Kuorelahti ja RaKen Niko Ruuskanen. Ruuskanen nousi kärkeen ennen toisen kierroksen puoliväliä ja säilytti kärkisijan maaliin saakka.
Hopealle hiihti Vantaan Hiihtoseuran Olli Hiidensalo ja pronssille Hollolan Petteri Vaherkoski, joka sai edellisen päivän viestikultansa kaveriksi pronssia. He molemmat saivat Ruuskasen tapaan Ainiovaaralla ensimmäiset henkilökohtaiset SM-mitalinsa.
RaKen M18-joukkue viestissä seitsemänneksi
Kalevalan päivänä 28. helmikuuta M18-sarjan viestijoukkue toi Rajamäelle varsin hyvän seitsemännen sijan yhteensä 28 joukkueen viestikisassa. Kisa alkoi viiden kilometrin perinteisen tyylin osuudella, jonka jälkeen hiihdettiin kaksi vapaan tyyli osuutta. Aloitusosuudella Niko Ruuskanen toi RaKen joukkueen vaihtoon kärkiporukassa kolmantena. Joni Orasniemen vapaa hiihto kulki mallikkaasti, ja hän toi Kehityksen toiseen vaihtoon kuudentena. Ankkuriosuuden hiihti Juha Koivistoinen, joka toi joukkueen maaliin seitsemäntenä. M18-sarjan viestin voitti Hollolan Urheilijoiden joukkue.
Tasan kaksi vuotta sitten Rajamäen Kehityksen joukkue hiihti kultaa samoissa Ainiovaaran maisemissa Hopeasompa-kisoissa. Silloinkin RaKen joukkueessa hiihtivät Juha Koivistoinen ja Niko Ruuskanen.